Rautakauppojen suosio pitää pintansa – erityisesti ikäryhmä 55–65-vuotiaat aktiivisia asiakkaita

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat edelleen uskollisia perinteisille rautakaupoille, vaikka vaihtoehtoja on tarjolla enemmän kuin koskaan. Yli puolet suomalaisista vierailee rautakaupassa vuosittain, ja 70 % ostaa rauta- ja sisustustuotteensa perinteisistä liikkeistä. Tutkimus osoittaa, että kiinnostus sisustukseen jatkuu vahvana, erityisesti nuorimmissa ikäryhmissä. Toisaalta isommat rakennusprojektit ovat taloudellisen tilanteen vuoksi vähentyneet. Verkkokauppa ei kuitenkaan ole vielä saavuttanut merkittävää kasvua tällä alalla.

Tuoreen Erikoiskauppa 2024 -ostopolkututkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista vierailee rautakaupassa vähintään kerran vuodessa, ja kaikkein aktiivisimpia kävijöitä ovat 55–65-vuotiaat. Vaikka tarjonta on laajentunut merkittävästi kivijalkaliikkeissä ja verkossa, niin yhä 70 % vastaajista ostaa rauta- ja sisustuskauppatuotteensa perinteisistä rautakaupoista.

"Asiointitiheys ei ole juurikaan muuttunut kahden vuoden takaisesta. Minusta tämä osoittaa, että rautakaupat ovat onnistuneet säilyttämään vahvan luottamuksen ja tarjoamaan asiakkailleen palvelua ja tuotteita, jotka vastaavat heidän tarpeisiinsa, vaikka vaihtoehtoja on yhä enemmän saatavilla”, toteaa Rauta- ja sisustuskauppayhdistys RASI ry:n Minna Liuksiala.

Sisustustrendit vetävät kuluttajia rautakauppoihin

Tutkimuksen mukaan vastaajista lähes puolet rautakaupan asiakkaista on liikkeellä sisustusremontin tarpeissa. Sisustus- ja säilytystuotteita oli viimeisen vuoden aikana ostettu aiempaa enemmän (49 %, v.2022: 44 %).

Seuraavien remonttien aiheissa kolmen kärjeksi nousivat maalaus, keittiö ja kylpyhuone.

Työvälineitä ostetaan tasaisesti lähes kaikissa ikäluokissa, pihaan liittyviä tuotteita iäkkäimmissä ryhmissä ja sisustus- ja säilytystuotteita nuorissa ikäryhmissä. 16–24-vuotiaista 67 % ilmoitti ostaneensa sisustuksen tuotteita viimeisen vuoden aikana.

”Kiinnostus sisustusremontteihin jatkuu. Kiinnostavaa oli myös huomata, että tutkimuksen mukaan sisustuksen tuotteissa myös nuorin vastaajaryhmä 16–24-vuotiaat olivat aktiivisia asiakkaita” sanoo Liuksiala.

Puutavaran kysyntä puolestaan oli laskenut (19 %, v. 2022: 24 %).

”Isompia rakennusprojekteja ja suuria korjaushankkeita sen sijaan on siirretty, ja esimerkiksi puutavara löysi ostajien koriin aiempaa harvemmin. Tämä selittyy varmasti osin sillä, että kuluttajien luottamus on ollut äärimmäisen heikolla tasolla ja siten isommat rakennusprojektit helposti lykkääntyvät”, kommentoi Liuksiala.

Tarve tärkeimpänä ostopäätösten ajurina

Tutkimuksen vastaajista 55 % kertoo tekevänsä ostopäätöksen olemassa olevan tarpeen perusteella.

"Suurin osa ilmoitti ostopäätöksensä ajurin olevan puhtaasti tarve", sanoo Liuksiala.

Tiedonlähteinä kuluttajat suosivat kauppojen verkkosivuja (38 %) ja hakukoneita (37 %), mutta kotiin jaettavien tarjouslehtien merkitys on myös kasvanut (23 %, v.2022: 17 %).

Laatu on edelleen tärkein tekijä ostopäätöstä tehtäessä. Hinnan ja hyvien tarjousten merkitys ostamisessa on kasvanut, ja monet kuluttajat kertovat hakevansa tietoa tarjouksista ennen ostopäätöksen tekemistä.

”Tämä viittaa siihen, että kuluttajat etsivät aktiivisesti edullisia tarjouksia ja tekevät ostospäätöksiä hinnan perusteella”, kiteyttää Liuksiala.

Verkkokauppa ei vielä vallannut markkinoita

Tutkimuksen mukaan verkkokaupan osuus ei kasva odotetusti. Vain 7 % vastaajista ennakoi verkkokauppaostamisensa lisääntyvän tulevaisuudessa, kun taas 72 % ilmoitti verkko-ostamisensa tason säilyvän ennallaan. Eniten verkko-ostoksia tehdään rautakaupasta (52 %). Sisustus- ja huonekalukaupat sekä vertais- ja verkkohuutokaupat korostuvat nuorissa ikäluokissa sekä talouksissa, joissa on lapsia kotona.

Erikoiskaupan liitto Etu ry toteutti tutkimushankkeen yhdessä jäsenyhdistysten kanssa. Tutkimuksen tekijä oli tutkimusyhtiö Verian ja siihen liittyvä aineisto kerättiin verkkokyselyn väestövastaavassa suomalaisessa internetpaneelissa elokuussa 2024. Tutkimukseen osallistui yhteensä 3000 henkilöä, joista 1521 naista ja 1467 miestä. Kukin vastaaja ohjattiin vastaamaan kysymyksiin niistä tuotteista ja toimialoista, joita hän on ilmoittanut ostavansa. Rauta- ja sisustuskauppatuotteita ostaneita vastaajia tutkimuksessa on 1468. Kohderyhmänä ovat yli 15-vuotiaat Suomessa asuvat pois lukien Ahvenanmaan asukkaat. Aineisto on painotettu vastaamaan vakioväestöä iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan.

Tutkimustulokset julkaistiin RASI Suhdanteet -seminaarissa Helsingin Messukeskuksessa 9.10.

Koko erikoiskauppaa koskeva Erikoiskauppa 2024 -ostopolkututkimus löytyy täältä.

Lisätietoja
Minna Liuksiala 
toimitusjohtaja, Rauta- ja sisustuskauppayhdistys ry 
+358 50 383 4465 
minna.liuksiala@rasi.net

09.10.2024

Jaa artikkeli: